Eesti English
Suomi
Tapahtumakalenteri, uutiset »

Viro ottaa varaslähdön juhlavuoteensa Suomessa

22.03.2017

Viro ottaa varaslähdön juhlavuoteensa Suomessa – Viron kansallisooppera vierailee Tampereella

Etelänaapurin kansallisooppera vierailee Tampereella ja Helsingissä

 

STT, TUOMAS SAVONEN

Itsenäinen Viro täyttää sata vuotta ensi vuonna, mutta ottaa varaslähdön juhlavuoteensa jo tämän vuoden puolella omaa satavuotisjuhlaansa juhlivassa Suomessa.

Naapurusten juhlavuodet yhteen niputtavan Viro–Suomi 200 -tunnuksen alla järjestetään tänä vuonna lukuisia virolaista kulttuuria esitteleviä tapahtumia eri puolilla Suomea.

Viro itsenäistyi helmikuussa 1918, vain reilut kaksi kuukautta Suomen jälkeen. Viron Suomen-suurlähettilään Margus Laidren mielestä Suomen ja Viron juhlavuosien liittämiselle yhteen löytyy ajallisen kytkennän ohella myös runsaasti muita hyviä perusteita.

- On harvinaista, että maailmasta löytyy kaksi näin läheistä kansaa kuin Suomi ja Viro, Laidre sanoi esitellessään Viro–Suomi 200 -hankkeen ohjelmaa Helsingissä.

- Sitä paitsi tämä antaa meille mahdollisuuden juhlia kaksi vuotta peräkkäin, ei vain yhtä vuotta.

Viro–Suomi 200 -hankkeen suurin ponnistus on Viron kansallisoopperan marraskuinen vierailu Tampereella ja Helsingissä. Kansallisoopperan ohjelmistossa ovat muun muassa Leo Delibesin baletti Coppelia ja Giuseppe Verdin ooppera La Traviata, minkä lisäksi kuullaan myös virolaisen nykysäveltäjän Rasmus Puurin Viron lähihistoriaa tarkasteleva ooppera Pilvien värit.

Vierailu huipentuu juhlavaan gaalakonserttiin Helsingin Musiikkitalolla marraskuun lopussa.

Koidulaa vihdoin suomeksi

Viro–Suomi 200 -hankkeen toinen suurponnistus on Helsingin kaupungintalolle syksyllä pystytettävä näyttely Silta – terveisiä kahdesta tasavallasta, joka tarkastelee Suomen ja Viron yhteyttä vuosisatojen varrella.

Virolaisen kulttuurin antimista pääsee toki nauttimaan jo ennen syksyäkin. Huhtikuussa esimerkiksi Suomen suurin Viro-tapahtuma Martin markkinat järjestetään ensi kertaa Tampereella.

Virolaista musiikkia kuullaan huhtikuusta alkaen muun muassa Helsingin Musiikkitalolla ja heinäkuussa Viron suurlähetystössä avautuu taidenäyttely, joka esittelee Euroopan suurkaupungeissa 1900-luvun alussa asuneiden virolaisten taiteilijoiden teoksia.

Virolaisen kulttuurin esittely jatkuu vilkkaana myös Viron itsenäisyyden juhlavuonna ensi vuoden puolella. Tuolloin luvassa on muun muassa Viron kansallisrunoilijan Lydia Koidulan suomennoskokoelman julkaiseminen. Koidula on Viro–Suomi 200 -hankkeen kannalta keskeinen taiteilija, sillä hän kirjoitti jo vuonna 1881 runosikermän Suomen silta, joka tarkasteli Suomen ja Viron kansojen yhteyttä.

- Koidulan kääntämiselle on korkea aika, sillä hänen tuotantoaan on käännetty suomeksi vain hyvin vähän ja hajanaisesti. Lisäksi monet käännöksistä ovat jo hyvin vanhoja, kertoo kulttuurisihteeri Katariina Suurpalo virolaista kulttuuria Suomessa edistävästä Tuglas-seurasta.

 

Aamulehti
http://www.aamulehti.fi/kulttuuri/viro-ottaa-varaslahdon-juhlavuoteensa-suomessa-viron-kansallisooppera-vierailee-tampereella-24357207/

Kansallisooppera Estonia Viron suurlähetystössä. Valokuva: Rein Mikk


TopBack